Mustat sisustusesineet tuovat väriä
- 15 Jul, 2022
Koti on mielenkiintoinen paikka ja sisustuksen tehtävänä ei ole miellyttää vierailijoita vaan sen tehtävä onkin olla oma rauhoittumisen satama. Viihtyminen onkin kiinni siitä, miten hyvin on onnistunut tekemään sisustuksen juuri oman mielensä mukaiseksi. Mustat sisustusesineet saattaa äkkiä ajatellen kuulostaa turhankin kammottavilta, mutta niissä on omaa tiettyä rauhaansa, jos pidät muuten hyvin vaaleasta sisustuksesta. Musta ei ole lainkaan niin synkkä väri kuin monesti ajatellaan.
Pienet vai isot elementit
Sisustustavaroiden hankkiminen on tehty helpoksi ja niitä saa meidänkin nettikaupastamme. Netti onkin niiden hankkimiselle hyvä vaihtoehto. Aina ei omalta paikkakunnalta välttämättä löydy sellaisia esineitä, joita juuri sillä hetkellä haluaa. Tuotteiden valikoiminen on helppoa eikä tarvitse lähteä kotisohvaa pidemmälle. Nettiä selaillessa saa paljon vinkkejä siitä, miten voisi myös omaa kotiansa hiukan värittää tai luoda uudenlaista tunnelmaa pienillä tai vähän isommilla elementeillä.
Sisustusesineet voivat olla suhteellisen pieniä tai sitten niillä voi täydentää huonekalujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja saaden huoneen näyttämään kenties huomattavasti kodikkaammalta. Mustat sisustusesineet eivät ole tällaisessa tilanteessa lainkaan huono vaihtoehto vaan se sopiikin hyvin kontrastina silloin, jos tilat ja huonekalut ovat sävyltään vaaleita. Mustalla värillä ei lainkaan synkistä huonetta vaan sillä saa tehtyä sopivasti aseteltuna tyylikkään katseenvangitsijan.
Kun etsii netin kautta tuotteita, niihin on usein lisätty mitat, joten niiden avulla pystyy hyvin arvioiman, miten esine omaan tilaan sopii. Joskus on pelkästään mukava selata erilaisia kuvia ja tehdä löytö aivan yllättäen. Siitä tulee samanlainen tunne kuin silloin, jos casino online on edes vähän antelias ja sieltä saa ehkä hiukan apua omaan sisustussuunnitteluun. Vaikka esineitä on paljon tarjolla, on myös toisaalta muistettava säilyttää maltti tavaroiden keräämisessä.
Mustat sisustusesineet vai tummat seinät
Siinäpä onkin hyvä kysymys! Sisustuksessa trendit vaihtelevat aina vuosittain ja jopa kausittain, joten siinä myös totutut väriskaalat saattavat heittää hetkessä kuperkeikkaa. Asuntomessut tarjoavat vinkkejä sisustukseen, mutta kaikkia eivät tietenkään niiden hulppeat ideat sytytä. Eikä ole tarpeenkaan, koska jokaisella on oma mielipiteensä siitä, miten sisustusta tulisi tehdä.
Jonkun mielestä tumma väri ei sovi lainkaan seiniin, mutta toisaalta sillä saa hyvin luotua mielenkiintoisia efektejä muun värityksen kanssa. On selvää, että asuntomessuilla on vähän räväkämpiä vaihtoehtoja, koska sehän on myös omalla tavallaan juhlaa sisustuksen suunnittelijoille. Sallitaan heidän ilotella vähän räväkämmillä ideoilla. Musta sisustuksen värinä on kuitenkin ollut jo pitkään hyvä vaihtoehto, joten se tuskin poistuu markkinoilta.
Mustat sisustusesineet, pienemmät tai isommat, ovat omalla tavallaan tyylikkäitä ja ne tuovat hyvin vaihtelua puun väriin tai harmaan eri sävyihin. Mikään ei tietysti estä tekemästä värikkäämpiä ratkaisuja ja tuomasta kunnollisia väriläiskiä omaan asuntoonsa. Mustalla, ja tietenkin kullan värillä, on tapana saada sisustukseen tietynlaista ylellisyyttä, vaikka itse esine ei olisikaan kovin kallis.
Mitä mustat sisustusesineet voivat olla?
Yksinkertaisimmillaan ja oikeastaan vähän tylsimmillään ne voivat olla maljakoita. Mutta oivallinen vaihtoehto on myös hyvin moderni valinta kuten sisustustikkaat, joille voi asetella myös pieniä esineitä. Tauluihin voi ajatella mustat reunukset ja erikokoisten taulujen avulla saa nopeasti näyttävän asetelman seinälle. Sen huomaa huoneeseen tultuaan ja sitä jää katsomaan. Tauluihin voi myös tulostaa itselleen rakkaita kuvia, mikäli ei halua ostaa taidetta.
Kehykset sopivat hyvin myös erilaisille julisteille ja nuoremman väen asunnossa niistä saa aikaan upeaa harmoniaa seinälle. Piensisustustavaroilla voidaan luoda viimeinen silaus huoneen kokonaisuuteen. Tässäkin taas on muistettava, että niitä ei laita liikaa, jolloin tilaan tulee helposti tavaraähky eikä se näytä enää kauniilta, kuten tarkoitus alun perin on.