Näin valaiset peliluolasi oikein
- 19 Mar, 2026

Peliluola on paikka, jossa viihdytään oman harrastuksen eli pelaamisen parissa. Sen sisustukseen kuuluvat pelipöytä- ja tuoli sekä mahdollisesti televisio ja konsoli. Sisustuksessa kannattaa huomioida myös valaistus, koska se on tärkeä tunnelman kannalta.
Kirkkaat kattovalot eivät ole paras valinta peliluolaan, koska täysin valaistussa tilassa voi olla vaikea uppoutua pelaamiseen. Sen sijaan valitaankin pehmeämpiä valaisimia, jotka voidaan asettaa ruudun kannalta optimaalisiin paikkoihin.
Peliluolan valaistuksena voi olla myös älyvalot, joita voi säätää omalta mobiililaitteelta käsin. Niiden hankkiminen vaatii kuitenkin hieman suurempaa budjettia kuin tavallisten valaisimien kohdalla.
Peliluolassa viihdytään harrastuksen parissa
Peliluola on erillinen huone tai paikka kotona, jossa vietetään aikaa oman peliharrastuksen parissa. Tilaan hankittavat huonekalut ja piensisustus mietitään harrastus edellä, ja yleensä keskiössä on pelipöytä näyttöineen sekä hyvän asennon takaava pelituoli.
Nykyään pelaaminen on monesti monipuolista, joten samassa tilassa saattaa olla myös televisio sekä konsoli. Niiden ääressä ollaan sohvalla tai mukavassa nojatuolissa, johon voidaan istua myös mobiilissa pelatessa.
Videopelien ohella harrastuksena voivat olla netin rahapelit, jotka toimivat erinomaisesti myös pienemmillä laitteilla. Nopeaan pelaamiseen taipuva casino Trustly toimii pankkitunnuksilla tehtävän tunnistautumisen kautta, ja samalla voidaan tehdä nopea talletus pelitilille.
Sen vahvistamisen jälkeen päästään jo selaamaan pelivalikoimaa, ja voidaan pyöritellä kolikkopelejä tai istua livekasinon pöytään pöytäpelien klassikoiden merkeissä. Moni Trustly casino tarjoaa talletuksen lisänä bonuksia, joita lunastamalla pääsee viettämään pelaten hieman pidemmän hetken.
Oli kyseessä netin rahapelit, videopelit tai konsolipelit, oman peliluolan tavoitteena on tarjota niiden pelaamiseen rauhallinen paikka. Jotta tunnelma on täydellinen, kannattaa miettiä tilan valaistus yhtä suurella huolella kuin huonekalut.
Kirkkaat kattovalot sopivat paremmin muihin tiloihin
Kookkaat ja kirkkaat kattoon kiinnitettävät valaisimet ovat yleensä se huonoin vaihtoehto peliluolaan.
Ne valaisevat tilan niin kirkkaaksi, että peliin on vaikea uppoutua. Silloin on vain kaksi vaihtoehtoa – laittaa valot kokonaan pois päältä tai olla kattovalojen loisteessa. Vaikka pimeys voi toimia esimerkiksi odotettujen kauhupelien kohdalla, ei peliluolassa halua välttämättä viettää aikaa aina täysin pimeässä.
Lisäksi kattoon kiinnitettävissä kirkkaissa valaisimissa on yksi heikkous – ne aiheuttavat helposti heijastuksia ruutuun. Silloin silmät alkavat helposti väsyä, kun kirkkaasta ruudusta heijastuu valoa. Roskan tunne silmässä ja muut oireet heikentävät pelikokemusta, mikä ei ole peliluolan tarkoitus.
Siksi pelaamiseen varattuun tilaan kannattaakin valita pehmeämpiä valaisimia ja lamppuja, ja lisäksi kiinnittää huomiota niiden asetteluun. Pehmeä valo tekee tilasta miellyttävän, ja oikein asetellut valaisimet parantavat pelikokemuksen laatua – eivät heikennä sitä.
Älyvalot siivittävät aina sopivaan tunnelmaan
Perinteisten valaisimien vaihtoehtona ovat älyvalot, jotka ovat tulleet viime vuosina yhä suositummiksi. Samalla niiden valikoima on kasvanut, ja itselleen sopivimmat älyvalot pääsee valitsemaan laajasta valikoimasta.
Älyvalaistuksen aloittaminen vaatii kuitenkin hieman enemmän asiaan perehtymistä kuin perinteisten valaisimien ostaminen. Ennen kauppaan suuntaamista tulee varmistua siitä, että valittu sarja sopii omiin laitteisiin. Lisäksi pitää olla valmis sijoittamaan valaisimiin hieman enemmän, koska älyvalaisimet ovat tavallisia hintavampia.
Niiden kautta varmistaa kuitenkin sen, että tilan valaistus on aina sopivalla tasolla. Ne sopivat erinomaisesti yksiön sisustukseen ja muihin pienempiin tiloihin, mutta myös koko kodin valaisemiseen.
Älyvalaistuksen tasoa, väriä ja sävyä voi säätää kännykällä ja tietokoneella, vaikka pelaamisen lomassa. Näin tunnelma on aina täydellinen, ja pelaamisesta saa kaiken irti.
Huomioi myös luonnonvalo
Peliluolan osalta on tärkeä huomioida myös luonnonvalo, jota tulee sisään ikkunoista. Pimeään vuodenaikaan huone on suurimman osan aikaa vuorokaudesta muutenkin hämärä, mutta kesällä voi harkita tarvittaessa pimennysverhoja.
Kun aloittaa vuoden odotetuimman pelin pelaamisen, ei halua auringon paistavan suoraan ikkunasta ruutuun. Jos niin käy, on erityisesti tummista maisemista vaikea saada selvää.
Pimennysverhot estävät sen, ja tilan saa jopa lähes täysin pimeäksi vuorokauden- ja vuodenajasta riippumatta. Sopivan määrän valoa tilaan saa sen jälkeen valaisimilla tai älyvalaisimilla, jotka on vielä suunnattu näyttöön nähden oikealla tavalla.